Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Markus Norrgran, Turku

Olemme Vihreiden kuntavaaliehdokkaina Turussa, ja kannatamme jämerästi pyrkimystä tehdä Turusta hiilineutraali. Koska olemme kiinnostuneita sekä luonnonsuojelusta että teknologiasta, ryhdyimme perkaamaan nykyistä strategiaa auki tarkemmin teknologian ja luonnonsuojelun näkökulmasta. Mielestämme on tärkeää olla tässä asiassa älyllisesti rehellinen: jos ja kun Turun strategia perustuu Naantalin monipolttoainelaitokselle, se ei ole hiilineutraali, eikä edes ekologisesti kestävä.

Valtioneuvosto on juuri julkaissut yhteenvetoraportin energia- ja ilmastostrategiansa ilmastovaikutuksista. Vaikka raportti onkin kirjoitettu positiiviseen sävyyn, sen lopputulos on lohduton: jos puun käyttöä lisätään, hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei vähene. Valitettavasti puun käytön lisääminen on edellytys sille, että ylipäätään syntyy teollisia sivuvirtoja joita voidaan polttaa bioenergiana.

Siirtymisellä puubiomassaan lisätään hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös epäsuoria ympäristöongelmia. Laajamittainen puun käytön lisääminen kasvattaa talousmetsien tarvetta ja se nopeuttaa metsänkaadon syklejä. Metsä vaatii suhteellisen pitkän kasvuajan sitoakseen hiiltä enemmän kuin puun polttaminen vapauttaa – pidemmän kuin talousmetsän normaali kasvusykli.  Tätä kautta puubiomassan lisääminen energiantuotannossa on selkeä uhka Suomen metsille. Se tuhoaa biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta elinympäristöjen vähentyessä niiden lajien kohdalla, jotka ovat riippuvaisia vanhasta metsästä.

Biomassan polttaminen on kokonaisuuden kannalta huono idea, vaikka jokin yksittäinen laitos onnistuisikin löytämään vain ja ainoastaan ekologisesti täysin kestäviä jätevirtoja poltettavaksi.  Käytännössä tämä tarkoittaa vain sitä, että joku toinen laitos joutuu turvautumaan haitallisempiin energialähteisiin. Kun energiabiomassalle on enemmän kysyntää kuin kestävää tarjontaa, jokainen käyttäjä joutuu kantamaan moraalisen osavastuun siitä että käyttö ei ole kestävää.

On myös varauduttava siihen hyvin todennäköiseen skenaarioon, että EU tiukentaa biomassan päästökriteereitä, ja mahdollisesti osa biomassastakin siirtyy EU:ssa päästökaupan piiriin.  Suomi on toistaiseksi lobannut tätä vastaan, mutta jossakin vaiheessa faktat on myönnettävä ja niihin on sopeuduttava. Tällöin Naantalin laitos tai Artukaisten höyrytuotantolaitos eivät ole hiilineutraaleita edes paperilla. Päästökriteerien tiukentuessa höyryvoimalan tarvitseman puubiomassan haittaverokaan tuskin pysyy nollassa.

Toisaalta on realismia myöntää sekin, että järkeviä vaihtoehtoja Turussa on hyvin vähän. Jos lämmityksessä siirryttäisiin vaikkapa maalämpöön, sen vaatima sähkö olisi edelleenkin tuotettava jossakin. Samalla se vähentäisi Naantalin laitoksen kannattavuutta. Tämä taas johtaisi joko hintojen nousuun tai siihen, että osa tuotetusta lämmöstä menee hukkaan. Suuren kaupunkiseudun energiajärjestelmät ovat äärimmäisen monimutkaisia ja herkkiä järjestelmiä, joita ei voi suunnitella näppituntumalta tai äkkinäisesti.

Suurta linjaa ei siis pysty enää järkevästi muuttamaan, mutta detaljeja säätämällä voidaan yrittää minimoida haittoja. Poltettavan materiaalin valinta on käytännössä suurin yksittäinen tekijä, johon voidaan vaikuttaa. Kuntien tulisikin Turun Seudun Energian enemmistöosakkaina vaatia laitokselta erityistä avoimuutta tämän suhteen. Vaikka jo nyt on tiedossa että täydelliseen tulokseen ei päästä, on ensiarvoisen tärkeää tietää, kuinka kaukana siitä tuloksesta ollaan.

Pidämme siis tärkeänä, että Turku aidosti ja kestävästi pyrkii kohti hiilineutraalisuutta. Nuo sanat “aidosti ja kestävästi” on kuitenkin otettava äärimmäisen vakavasti, eikä viherpesua pidä harrastaa.  Naantalin laitos ei ole aito ja kestävä ratkaisu. Toisaalta liian äärimmäinen ideologisuuskaan ei johda hyvään. Naantalin laitoksesta ei millään temppuilulla saada täydellistä; emme kuitenkaan voi järkevästi sitä sulkeakaan, joten joudumme elämään epätäydellisen ratkaisun kanssa.

Täydellisempi ratkaisu vaatisi joko radikaalisti lisärahaa tai radikaalia uudelleenajattelua. Lisärahalla voidaan kehittää uusia ratkaisuja, kuten aurinkolämpöä tai Turun Vihreiden ajamaa geotermistä kokeilulaitosta. Radikaalia olisi esimerkiksi ostaa ja mitätöidä päästöoikeuksia markkinoilta, jolloin päästöjen määrä maailmassa aidosti laskisi.

Radikaalia uudelleenajattelua voi toki harjoittaa myös omassa leirissään. Vihreiden kanta Fennovoimaan on tunnetusti nihkeä, mutta on kiistatonta että hiilidioksidia ydinvoimala ei juurikaan päästä. Kannattaako meidän kuntatasolla sittenkään kovin aktiivisesti yrittää kaataa sitä, jos muut toteutuvat vaihtoehdot ovat ilmastollisesti ja ekologisesti vielä huonompia? Hanke kaatuu kyllä kansallisella tasolla, jos on kaatuakseen. Kuntatasolla kannattaisi ehkä keskittyä muuhun.

JAA: Email to someoneShare on FacebookTweet about this on Twitter