Olen 33 vuotta vanha kotkalainen aktiivi. Paikallisyhdistyksen toiminnassa on vierähtänyt melkein 17 vuotta ja piiriyhdistyksessä 12 vuotta. Tällä hetkellä istun oman kotikuntani ympäristölautakunnassa ja vedän ilmasto- ja energiapoliittista työryhmää. Tein paljon taustatyötä viime joulukuussa hyväksyttyyn puolueen energiavisioon.

Tiede ja luonto ovat kiehtoneet minua pienestä pitäen. Vakio-ohjelmiini ovat kuuluneet Avara luonto, Ekoisti ja Prisma. Parhaimpia lahjoja mitä sain vanhemmilta olivat peilikaukoputki, Ursan jäsenyys ja Tieteen Kuvalehti.

Opinnoissa luontevia valintoja olivat paikallinen ympäristölukio ja energiatekniikan opinnot, jotka on tavoitteena saattaa aikuisopiskelijana loppuun. Viimeiset vajaa 10 vuotta ovat kuluneet varhaisjakelussa ja postinkantajana, jossa on viime vuosina saanut omin silmin havaita digitalisaation vaikutukset.

Ilmastonmuutos on ollut huolenaiheeni siitä asti, kun 7 luokalla pidin aiheesta esitelmän. Vihreistä minut sai kiinnostumaan Satu Hassi. Ympäristöministerinä vuosituhannen vaihteessa hän edisti täsmälleen haluamiani asioita. Tämä introvertti rohkaistui tulemaan vihreisiin 2000 ehdokkaana olleen isosiskon siivellä. Leena Griinarin sydämellinen vastaanotto sai jäämään. Nyt olen viihtynyt viitteen joukossa.

Kuntapäättäjänä pyrin toimimaan pragmaattisesti ja muiden kanssa neuvotellen. Luonnollisesti riippumattomaan ja luotettavaksi todettuun tutkimustyöhön nojaten. Olen ollut pettynyt viime vuosien tuulivoimakeskusteluun.

Henkilökohtaiset tavoitteeni liittyvät ilmastopolitiikan edistämiseen paikallistasolla. Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa, joten asumiseen, energiahuoltoon ja liikenteeseen liittyvissä ratkaisuissa kuntalaisella ja valtuutetulla on valta päättää päästäänkö eroon fossiileista.

JAA: Email to someoneShare on FacebookTweet about this on Twitter