Olen 29-vuotias ICT-insinööri ja peliartisti. Työskentelen niin freelancerina kuin palkkatöissäkin. Riippuen kulloisestakin tarpeesta. Pääasiallisesti tarjoan taitojani serious gamesin käyttöön – en niinkään mobiilipelien ihmeelliseen maailmaan. Muutin Vaasasta Turkuun 2011 insinööriopintojen perässä. Katariinanlaaksoa olen asuttanut avovaimoni kanssa vuodesta 2015 ja tälle tielle jäin.

Luonteeltani olen positiivinen, tulevaisuuteen katsova mies. Tulevaisuus on kuitenkin sellainen ilmiö, mitä rakennetaan nykyisyyden pohjalta. Se on jalkani maassa pitävä pallo. Arvojani ovat ympäristö, tasa-arvo ja mahdollisuuksien turvaaminen seuraavillekin sukupolville.

Vuosi sitten aktivoiduin poliittisella kentällä. Sitä ennen tyydyin väittelemään, mutta kävi selväksi, että vaikuttaminen vaatii aktiivista itsensä likoon laittamista. Minua alkoi hirvittää ns. biopolttoaineiden maininta vihreänä vaihtoehtona ja paikallisesti Katariinanlaakso-Uittamo -alueen kohtalo. Vihrään puolueeseen tarjoan teknistä osaamistani, syventymistaitojani ja paksua nahkaani.

Minusta on selvää, että teknologialla voi parantaa sen, mitä teknologialla on rikottukin. Nykyisiä ongelmia ovat muovisaasteen kertyminen, energiatuotannon muodot ja elinympäristöjen kapeneminen. Paikallisesti saaristorakentamisen liikenteen järjestäminen, polttolaitokset ja yrittäjien pitäminen Turussa. Lähes kaikki nämä aiheet nojautuvat siihen, että laadukkaasta, syventävästä koulutuksesta ja opiskelijoista pidetään huolta.

Olen yrittäjämyönteinen Vihreä. Uskon yksityisen sektorin innovaatioihin. Tosin uskon myös turvallisuuteen, jota luo tasapuolinen terveydenhoito, perusturva, julkinen infra, koulutus ja kulttuuritarjonta.

JAA: Email to someoneShare on FacebookTweet about this on Twitter