Kiertotalous tähtää kasvavaan materiaalitehokkuuteen ja talouden pienenevään ekologiseen jalanjälkeen. Siihen pääsemiseksi tarvitaan toimivaa taloudellista ohjaamista.

Kiertotalous on noussut viime vuosina suosituksi termiksi, jolla kuvataan yleensä siirtymistä materiaalien kulutuksesta niiden kierrättämiseen, sekä materiaalien käyttöajan pidentämiseen ja osin myös siirtymää omistamisesta jakamiseen. Kiertotalous on jotain, jolla tavoiteltu talouskasvu saadaan kytkettyä irti jatkuvasti kasvavasta ekologisesta jalanjäljestä ja riippuvuudesta fossiiliseen energiaan, muoviin ja neitseellisiin raaka-aineisiin.

 

Hyvä juttu siis, ja ehdottoman tärkeä suunta kehitykselle tästedes. Suomessa kiertotalouskeskustelu ja -toimenpiteet ovat kuitenkin keskittyneet aika paljon erilaisiin biotalouskuvioihin ja jätteen käsittelyyn. Kiertotalouden edistämisestä jää helposti varsin tekninen kuva. Kuitenkin kyse on lopulta siitä, että jos halutaan kiertotaloutta, pitää säännellä taloutta niin, että tavara ja resurssit kiertävät eikä niitä hukata. Keskeinen ohjauskeino on tietysti verotus. Tässä siis pari verotuksellista evästä kohti kiertoa:

Työn verotus suhteessa kulutuksen verotukseen. Tavaran korjaaminen suhteessa uuden ostamiseen on tyypillisesti aivan liian kallista. Tähän on monta syytä, eikä kaikkiin ole helppo puuttua kansallisella tasolla. Korjaaminen vaatii kuitenkin useinmiten manuaalista työtä, kun taas tavaraa pusketaan optimoiduilta tuotantolinjoilta. Korkea verokiila, palkkataso ja jäykähköt työmarkkinat täällä verrattuna halpatyövoiman tuotantomaihin vinouttaa tilannetta entisestään. Kohdentamalla verotusta työnteosta uuden tavaran kulutukseen voisi siis edistää kiertotaloutta. Haasteeseen voisi tarttua myös alentamalla suoraan tavaroiden korjaamisen verotusta: Pienille korjauspalveluille saisi EU:n puitteissa käyttää alennettu ALV-kantaa, ja vuosina 2007-2011 näin itse asiassa tehtiinkin.

Osuva haittaverotus. Kiertotalouden näkökulmasta tuotteen voi suunnitella kahdella tapaa hyvin. Joko niin, että se kestää pitkään ja on korjattavissa, tai sitten niin että sen materiaalit ovat helposti uudelleen hyödynnettävissä. Parasta on tietysti tavara, joka täyttää molemmat ehdot, ja kamalinta tavara, joka ei ole kumpaakaan. Esimerkiksi elastaanilla höystetty pikamuoti ja elektroniikkayhtiöiden pyrkimykset estää korjaus ja kierrätys pitäisi saada kitkettyä, ja haittavero on siihen oiva työkalu. Hyvä on sekin, että tavaroiden korjauskelpoisuudelle asetetaan vähimmäisvaatimukset – tämä on muuten taas yksi asia, jossa EU tekee duunia kuluttajan puolesta, vaikkei se aina otsikoissa näy.

Energian verottaminen fiksusti. Energian kulutus nähdään usein mörkönä, jota täytyy suitsia. Kiertotalouden näkökulmasta asia on monimutkaisempi. Materiaalien kierrättäminen kun vie usein enemmän energiaa kuin neitseellisen raaka-aineen tuottaminen. Tässäkin on lisäksi maantieteellinen jakauma. Tavaran tuottaminen kuluttaa energiaa Kiinassa, materiaalien kierrättäminen kuluttaa energiaa täällä. Tärkeää onkin tehdä ero polttamalla tuotetun, päästöintensiviisen energian ja vähäpäästöisen sähkön ja lämmön välille. Energiankulutusta ei kannata suitsia ja verottaa tiukasti aina ja kaikkialla, vaan huolehtia siitä että energia tehdään mahdollisimman pienellä ekologisella jalanjäljellä tuulesta, auringosta tai halkeavista ytimistä. Kiertotalous tarvitsee pyöriäkseen paljon puhdasta energiaa.


Mitä erilaisiin muotitermeihin tulee, on kiertotalous parhaasta päästä. Taloudellisen toiminnan materiaalista ja ekologista jalanjälkeä on välttämätöntä pienentää. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, etteivät ratkaisuksi riitä valistaminen tai luontoa ja ilmastoa pahimmillaan uhkaava biotalouspöhinä. Kiertotaloutta rakennetaan parhaiten sellaisella verotuksella ja sääntelyllä, joka tukee uudelleenkäyttöä, kiertoa ja korjausta, sekä tuotannon sivuvirtojen järkevää hyödyntämistä. Erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja pohdittiin kattavasti tässä viimevuotisessa selvityksessä ja paraikaa Sitrakin työstää uutta kiertotalouden tiekarttaa. Nyt täytyy vielä valita vaaleissa päättäjiä, jotka ottavat kiertotalouden edistämisen tosissaan.

Atte Harjanne, Vihreiden kansanedustajaehdokas Helsingistä