Kirjoitin jonkin aikaa sitten esittelytekstin Tieteen ja teknologian vihreiden – Tiedepuolueen – nettisivuille. Tehtävänä oli esitellä itseni lyhyesti ja kuvata tavoitteitani muutaman kappaleen verran. Lykkäsin esittelytekstin tekemistä pitkään, sillä pohdin mitä minulla, varhaiskasvatuksen opettajalla, kasvatustieteiden kandidaatilla olisi sanottavanani Tiedepuolueen ehdokkaana? Onko varhaiskasvatustieteitä opiskellut ihminen aidosti tieteentekijä? Etenkin kun graduni roikkuu edelleen. Teknologian virtuoosi en ole, enkä liioin matemaatikko.

Niin, mitä varhaiskasvatustieteilijä tekee Tiedepuolueessa? Olen toki kirjoittanut aikoinani pitkän matematiikan, koska teekkariveljeni tiesi kertoa, ettei maailmassa pärjää ilman pitkää matematiikkaa. Tein työtä käskettyä ja vaivoin selvitin kurssit ja kokeet, preliä en. Opettajani poti tuskaa kanssani ja teki kaikkensa, että pääsisin edes kirjoituksista läpi. Tuon suuren päivän koittaessa marssin muiden lailla Maol ja Texasin laskin kainalossani kokeeseen. Ymmärsin koekysymykset ja tiesin, että jokaiselle laskulle on olemassa kaava ja lainalaisuus, jolla voisin selvittää ongelman. En vain osannut soveltaa käytössäni olevia kaavoja ja välineitä. Lopulta huomasin tehtävän, jonka kaavan hoksasin. En tokikaan sitä oikeaa, mutta älysin jotain ja aloin laskea. Laskutoimituksestani tuli parin sivun mittainen ja etenin kärsivällisen yksinkertaisesti laskua vaihe vaiheelta. Sain tehtävästä täydet pisteet. Jotain siis olin oppinut. Muutaman muun tehtävän lisäpisteen sekä tuon yhden luovan, yksinkertaisen ja pitkän laskutoimituksen ansiosta pääsin läpi. Kirjoitin muistaakseni B:n. Pitkällä matematiikalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, miksi olen Tiedepuolueen ehdokas tulevissa eduskuntavaaleissa.

Hannu-Pekka Ikäheimo Sitrasta tiivistää kommenttipuheenvuorossaan ”Tieteen hyökkäysjoukot eivät riitä – päätöksentekoon tarvitaan osallistavaa tiedon luontia” sen, miksi koen olevani ihminen paikallani Viitteen joukossa. Varhaiskasvatustieteen opinnot ovat antaneet minulle eväät osallistavan tieteen merkitykselle yhteiskunnassa. Jotta tieteenalani merkityksen tiedon luomisen suhteen voisi ymmärtää, on raapaistava hieman kasvatusfilosofisen ajatteluni perusteita. Maailmansotien jälkeen Italiassa, Reggio Emilian kaupungissa muuan aivotutkija, Loris Malaguzzi, loi pohjan havainnointiin, dokumentointiin ja osallisuuteen perustuvalle pedagogiselle suuntaukselle. Malaguzzi puhui lapsen sadasta kielestä, joista ympäröivä yhteiskunta vaientaa 99, jättäen jäljelle vain yhden. Oppisuunnan kantavana ajatuksena on se, että tiedollisella ylivallallaan aikuinen tukahduttaa lapsen tavan käsitellä tietoa ja nähdä ympäröivä todellisuus. Koska meillä aikuisilla on meille oleellista tietoa, annamme lapselle liian herkästi valmiita vastauksia ja tukahdutamme hänen luontaisen uteliaisuutensa selvittää asia itse yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos tiedon valtias keskittyy välittämään tietoaan muille, ei tiedonvälityksen kohteella ole tarvetta löytää vastauksia itse ja tarttumapinta tiedon soveltamiselle jää ohueksi. Sama ajatus pätee tieteen ja poliittisen päätöksenteon yhdyspinnalle, jolle Ikäheimo kertoo artikkelissaan nimenkin: knowledge brokering.

Knowledge brokering on ilmeisen vaikeasti määriteltävissä, mutta muuttuvassa yhteiskunnassa ja demokratian murroksessa tutkimustiedon välittäminen päätöksentekijöille ei ole toimiva malli. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ei voida tukeutua vain yhteen yksittäiseen tutkimukseen, vaan tutkitun tiedon ottaminen aidosti osaksi päätöksentekoa vaatii poikkitieteellistä lähestymistapaa, joka huomioi myös kansalaisten tarpeet ja käytännön arjessa syntyvän tiedon. Niin pitkään kuin poliittisessa päätöksenteossa ei kyetä hyväksymään ja ymmärtämään osallisuuden kokemuksen tarvetta ja merkitystä, ei tiede tule lyömään itseään läpi poliittisen päätöksenteon välineenä. Tarvitaan yhdyspintaosaamista, jossa kansalaiset, tavalliset ihmiset otetaan osaksi tieteen prosesseja. Osallistamalla ihmiset tieteen tekemiseen, saadaan tieteen merkitystä nostettua koko yhteiskunnassa. Kuten Ikäheimo toteaa ”Ottamalla kansalaiset mukaan tulkitsemaan ja luomaan tietoa on myös mahdollista parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä.”

Mitä siis varhaiskasvatustietelijä tekee Tiedepuolueessa? Hän pohtii sitä, kuinka tutkittua tietoa saadaan sovellettua yhteiskunnallisessa päätöksenteossa siten, että päätöksenteon osapuolet kykenevät ymmärtämään toisiaan ja sitoutuvat aidosti yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Kun oman tahtonsa löytänyt kolmevuotias lyö liinat kiinni, vaaditaan aikuiselta melkoisia taikoja tilanteen murtamiseksi. Perusteeksi ei riitä litania tieteellisesti todistettuja lainalaisuuksia, koska kolmevuotiaan subjektiivinen kokemus tilanteesta ei vastaa tieteellisesti todistettua faktaa. Jos sen sijaan aikuinen malttaa mielensä ja osaa ottaa lapsen mukaan uuden tiedon luomiseen, kokee lapsi aitoa osallisuutta ja näkee samat tieteelliset argumentit uusin silmin. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa pukemistilanne, jossa pakkassäähän halutaan mennä tyllihame päässä. Lapselle ei riitä aikuisen perustelu paleltumisvammasta, jos se annetaan valmiina tietopakettina. Jos sen sijaan aikuinen asettuu lapsen tasolle ja lähtee yhdessä lapsen kanssa tutkimaan pakkassään vaikutusta lapsen ihon värille, alkaa lapsi hiljalleen ymmärtää tuon tieteellisesti todistettavissa olevan faktan merkityksen omalle hyvinvoinnilleen. Miksei siis sama pätisi keneen tahansa ihmiseen, joka ei ole saanut osallistua sen tiedon luomiseen, jonka pohjalta päätös tehdään?

Noh, aivan näin yksiselitteistä tämä ei tietenkään ole. Luonnollisesti varhaiskasvatustieteilijällä on paikkansa puolueessa tasavertaisena tieteentekijänä muiden joukossa. Toistaiseksi lasken itseni kuitenkin ennen muuta tieteen soveltajaksi. Tulevissa eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen suunta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jos saamme sitoutettua koko yhteiskuntamme osaksi laajaa ilmastonmuutoksen vastaista rintamaa, on meillä realistiset mahdollisuudet saada aikaan konkreettisia muutoksia ja voimme nousta ilmastonmuutoksen torjunnan kärkimaaksi. Siksi meillä jokaisella on paikkamme osana uutta tulevaisuutta.

Viittaus: https://www.sitra.fi/blogit/tietoa-valittavan-toiminnan-tehostaminen-ei-yksin-riita/

 

Leena Lyytinen, Vihreiden kansanedustajaehdokas Keski-Suomesta.