Lämpimämpää politiikkaa, viileämpää ilmastoa

2020-luvulla Suomen on onnistuttava ilmastonmuutoksen torjumisessa, eriarvoisuuden torjumisessa ja perhevapaiden uudistamisessa. Vihreät eivät valitse tavoitteita siitä näkökulmasta, mikä on helppoa, vaan siitä, mikä on välttämätöntä. Olen ehdokkaana, koska vaaleissa tarvitaan päämäärätietoisia vihreitä antamaan tälle maalle uusi suunta.

Olen pistänyt kotikaupunkini asioita kuntoon kuusi vuotta kaupunginvaltuutettuna ja kohta neljä vuotta valtuustoryhmän puheenjohtajana. Työelämän puolella olen toiminut erilaisissa edunvalvontatehtävissä niin koulutuksen, luomuviljelyn kuin Turun tunnin junan edistämisen parissa. Tällä hetkellä viimeistelen gradua kaupunkien ilmastopolitiikasta. Valtuustotyöskentelyn lisäksi teen koulutuspolitiikkaa Turun ammattikorkeakoulun hallituksen varapuheenjohtajana ja ympäristötekoja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan puheenjohtajana.

Kunnallispolitiikassa olen saanut olla mukana laajentamassa paperittomien terveydenhuoltoa, päättämässä Turulle yhtä maailman kovimmista ilmastotavoitteista ja valitsemassa taloudellisesti vaikeina aikoinakin päiväkotien ryhmäkokojen säilyttämisen. Vihreät ovat monissa kunnissa korjanneet asioita, joita olisi pitänyt tehdä hallituksessa.

Tämän maan on aika siirtyä sanoista tekoihin. Me ratkaisemme, selvitäänkö ilmastonmuutoksesta. On meistä kiinni, voiko äärioikeisto marssia jatkossakin kaupunkien kaduilla. On kevään eduskuntavaaleista kiinni, kuuluuko tämän maan päätöksenteossa myös niiden asia, joiden ääni on heikko mutta ansaitsee tulla yhtä lailla kuulluksi.

Vuonna 2017 osallistuin YKn ilmastokokoukseen Bonnissa Euroopan vihreiden nuorten edustajana. Kiireen tuntu oli käsinkosketeltavaa, sillä me kaikki tiesimme, että vuoteen 2020 mennessä pitää tehdä enemmän, jotta ilmaston lämpenemisen pysäyttämisessä onnistutaan. Haluan tehdä Varsinais-Suomessa kaikkien aikojen parhaan vihreän eduskuntavaalituloksen, koska seuraavien vaalien täytyy olla ilmastovaalit. Se on meistä vihreistä kiinni.