Olen 43-vuotias ilmastonmuutoksen ammattilainen ja kahden lapsen äiti Espoosta. Työskentelen ilmastonmuutoksen  korkeakouluopetuksen ja kestävien elämäntapojen edistämisen parissa; ilmastonmuutoksen hillintä on siis sydäntäni lähellä ja politiikassa ykkösprioriteettini.

Tieteellinen ajattelutapa on luonnollinen lähestymistapa minulle. Aloitin opiskeluni teknillisellä fysiikalla, mutta palo ympäristöasioihin sai minut vaihtamaan  suuntaa ja tekemään tohtorintutkinnon ilmakehätieteistä. Tutkin väitöskirjassani pienhiukkasten syntymistä ilmakehässä ja niiden ilmastovaikutuksia (joka kiehtovasti ovat ilmastoa viilentäviä!).  Suoritin myös opettajan pedagogiset opinnot ja tein opetusharjoittelun matematiikassa ja fysiikassa – olen lukenut mm. erityispedagogiikkaa ja sosiologiaa sekä saanut kosketuksen opettajan työhön koulussa. Opintopolkuni on siis ollut monipuolinen ja koen, että näistä kaikista on ollut minulle hyötyä. Laaja-alaisesta kiinnostuksesta asioihin johtuu myös se, että lähdin ehdolle kuntavaaleissa.

Olen ajattelussani ilmastonmuutoksen ja ympäristöarvojen suhteen ehdoton, yleisiltä arvoiltani humaani, mutta valinnoissa ratkaisukeskeinen realisti ja monesti keskitien kulkija. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi meidän pitää tehdä muutoksia niin tekniikan, talouden kuin ihmisten elintapojen osalta. Näen tekniset innovaatiot keskeisenä osana ilmastonmuutoksen ratkaisua, mutta en oikotienä onneen. Talouden suhteen olen vankka talouskasvun  ja vallitsevan talousmallin kyseenalaistaja – mutta realistisesti. Etenevä ilmastonmuutos ja luontokato on osoittanut sen, että taloutemme perusta on väärällä pohjalla ja se on uudistettava perusteitaan myöten. Ulkoistetut ympäristövaikutukset on otettava mukaan hinnoitteluun ja päätöksentekoon. Tällä tiellä edetään, toivottavasti riittävän nopeasti, ja tavoitteeseen pääsemisessä rohkea ilmastopolitiikka on  avainasemassa. Ilokseni olen huomannut, että aivan viime vuosina on ilmastopolitiikassa tapahtunut huomattava tahtotilan muutos. Olen siis optimistinen,  että valinnoillamme voimme vaikuttaa tulevaisuuteemme.

Kuntavaalien suhteen minulle tärkeitä asioita ovat: ilmastonmuutoksen hillintä ja luontoarvot kaiken päätöksenteon keskiössä, helposti saavutettavat mielenterveyspalvelut kaikille ja eritoten nuorille, lapsille ja nuorille hyvät koulut ja oppimisolosuhteet, eriarvoistumisen kasvua hillitsevä kaupunkipolitiikka, ja kulttuuripalvelut. Päätöksenteossa kaupunkilaisten osallisuutta tulisi vahvistaa. Toivon, että kestävän kaupungin luomisesta tulee se yhteinen tarina, joka tuo kaupunkilaiset yhteen ja luo uskoa tulevaisuuteen.

Ehdokkaan kirjoituksia sivustolla: