Olen Silja Keränen, kajaanilainen diplomi-insinööri ja kaupunginvaltuutettu. Viime kuntavaalien koko Kainuun ääniharava. Ihan huimaa, että Kainuussa voikin vihreä nuori(? :D) nainen kerätä suurimman äänipotin.

Koulutukseltani olen ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Oulun yliopistosta, toki tutuiksi tulivat myös Kuopio ja Singapore, joissa suoritin osan opinnoista. Työelämä vei ensin Helsinkiin: koulutusyritys-AEL:ään ja sitten Euroopan kemikaalivirastoon. Vuonna 2012 Kajaani kutsui takaisin. Lähdin silloin myös politiikkaan mukaan, ja pääsin Kajaanin kaupunginvaltuustoon.

Politiikassa toimin valtuustohommien lisäksi huippuporukan eli Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana. Vedin myös vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman valmistelun. Maatalousasioiden lisäksi olen aktiivinen erityisesti metsä- ja energiapolitiikassa toimien mm. Maaseudun Tulevaisuudessa metsä-kolumnistina.

Muita elämääni kuuluvia tärkeitä asioita on rakas perheeni, johon kuuluvat puoliso sekä kaksi pientä menijää; päivätyö digitalisaatiohankkeen parissa; ja partio- sekä suunnistusharrastukset.

Paloni politiikkaan johtuu siitä, että maapallo on jätettävä elinkelpoisena tuleville sukupolville. Tällä hetkellä elämme yli varojemme, ja se ei ole kestävää. Tähän on saatava muutos, ja haluan sitä osaltani olla tekemässä.

Europarlamenttiin olen ehdolla, koska isot globaalit haasteet ratkaistaan nimenomaan Euroopan ja sitä kautta maailman tasolla. Työurani aikana kertynyt EU-osaaminen ensin Euroopan kemikaalivirastosta ja sitten INTERREG-hankkeiden parista antaa vahvan pohjan parlamentaarikon työhön. Lisäksi politiikan substanssit: maatalouspolitiikasta ilmasto- ja energiapolitiikkaan metsiä unohtamatta ovat erityisen olennaisia myös Brysselissä.

Ehdokkaan kirjoituksia tai videoita tiedepuolue sivulla: